Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
Hautojen hoitopäivänä hoidetaan kukkien lisäksi myös surua
Iisalmen seurakunnassa ja muissakin Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa on järjestetty hautojen hoitopäiviä perinteisesti. Iisalmessa päivä järjestetään tänä vuonna tiistaina 14.6. Hautojen ja kukkien lisäksi päivän aikana hoidetaan myös surutyötä hiljentymällä läheisten ja omaisten haudoille.
Kesäinen hautojen hoitopäivä alkaa hartaushetkellä. Hautojenhoitopäivänä seurakunnalta on mahdollisuus lainata puutarhatyökaluja.
Talvikynttilälyhdyt kannattaa viedä haudoilta kotiin kesän ajaksi. Talven aikana lyhdyt ovat useasti kaatuneet ja monet kaipaavat myös kunnostusta. Kesän ajaksi talvilyhdyt kannattaa siis huoltaa kotona ja tuoda taas syksyllä valaisemaan hautoja. Kesän aikana haudoilla olevat lyhdyt estävät myös ruohonleikkuuta. Hautausmaiden työntekijät antavat lisäksi mielellään neuvoja hautausmaiden jätteiden lajittelussa. Kaikkien hautausmaiden jätelaatikoissa on selkeät merkinnät lajittelulle.
Iisalmen seurakunnassa hautojen hoitopäivänä hartaushetket järjestetään klo 9.00 alkaen Kustaa Aadolfin kirkon Vanhassa kappelissa ja klo 10.00 alkaen Kangaslammin kappelissa.
Vanhan kappelin lähetyskahviossa on myynnissä vohveleita, leivonnaisia, kahvia, mehua ja makkaraa. Tuotto menee Kenian Matongon lastenkodin hyväksi lähetysjärjestön kautta.
Pielaveden hautausmaalla ja Varpaisjärven hautausmaalla hautojen hoitopäivä on keskiviikkona 8.6. ja hartaus on klo 9.00.
Lapinlahden hautausmaalla ja Sonkajärvellä hautausmaalla hautojen hoitopäivää vietetään torstaina 9.6. ja päivä alkaa hartaudella klo 9.00.