Uutislistaukseen

10-vuotias Yhteyspäivät jalkautuu kaduille

Lapinlahdella vietetään 24.–28.9. kymmenettä kertaa yhteiskristillisiä Yhteyspäiviä. Järjestäjinä ovat paikalliset luterilainen, ortodoksinen, helluntai- ja vapaaseurakunta sekä herätysliikkeet. Tämän vuoden tunnuksena on: "Että he kaikki olisivat yhtä".
Juhlavuoden kunniaksi päivien ohjelmaa on uudistettu. Ohjelmaa on kaikenikäisille ja tapahtumat suuntautuvat entistä enemmän ulospäin. Uutuutena on mm. ristisaatto ja kaiken kansan ruokailu sekä syksyn sadon siunaaminen. Yhteyspäivät alkavat keskiviikkona 24.9. klo 18 seurakuntatalolla. Ensin on Juhani Happosen pitämä raamattutunti ja sen jälkeen klo 19 "Muistojen ilta", jossa on mukana yhteyspäivillä vuosien varrella mukana olleita puhujia. Viikunapuu-yhtye vastaa illan musiikista.


Monipuolisessa ohjelmassa on nuoret huomioitu

Torstai-illan raamattutunnin pitää piispa Arseni, ja sen jälkeen on kirkossa Hiljaisuuden ilta. Helluntaiseurakunnan tiloissa on erillinen tilaisuus 7-13 -vuotiaille klo 18. Perjantaina aloitetaan bibliodraamalla ja jatketaan Sanan ja sävelen illalla, jonka toteuttamisesta vastaa nuorisotyö. Klo 21 on nuortenilta Väärninsaaressa. Lauantai alkaa klo 10 ortodoksisessa kirkossa isä Eliaksen opetushetkellä. Sen jälkeen sieltä lähtee laulava ristisaatto klo 11. Saatto pysähtyy Luterilaisen kirkon pihalla, jossa on tarjolla ilmaista ruokaa kaikelle kansalle klo 11–13. Siitä matka jatkuu Helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle. Ristisaattoon ovat kaikki tervetulleita. Ristisaaton jälkeen helluntaiseurakunnan tiloissa on päivätilaisuus ja rukousseminaari (srk-talon tiloissa). Lauantai päättyy Pekka Simojoen ja Etcetera-kuoron vetämään Majataloiltaan kirkossa klo 18. Sunnuntain ohjelma sijoittuu seurakuntatalolle ja kirkkoon. Aamuseurat ovat klo 9 ja yhteiskristillinen perhejumalanpalvelus klo 11. Saarnaajana on helluntaiseurakunnan pastori Teuvo Tikkanen.

Perhekirkkoon voi tuoda syksyn satoa siunattavaksi. Siunatut ruokatarpeet hyödynnetään myöhemmin työttömien aterialla. Kirkon jälkeen on kaikille avoin maksuton ruokailu.

Päivät huipentuvat 10-vuotisjuhlaan

Yhteyspäivät päättyvät su 28.9. 10-vuotisjuhlaan, joka on kirkossa klo 13.30. Juhlapuhujana on Sari Essayah. Musiikista vastaavat Lala ja Jarkko Maukonen sekä seurakuntien kuorot. Useimpien tilaisuuksien ajaksi on järjestetty lastenhoito yli 2-vuotiaille lapsille.

Lapinlahden Yhteyspäivät sai "Vuoden ekumeeninen teko 2013" -tunnustuksen, jonka antaa Suomen Ekumeeninen neuvosto. Perusteluissa todetaan, että tapahtuma on lähentänyt paikallisia kristittyjä toisiinsa ja saanut kristilliselle uskolle myönteistä julkisuutta.

Lapinlahden seurakunnan kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 502 1439
yhteyspäivien pääsihteeri Tuomo Lahtinen, 040 583 5271
Lapinlahden seurakunnan kappalainen Juha Heikkilä, 040 8230 333

(julkaistu 16.9.2014)

Wed Dec 31 12:05:35 EET 2014