Uutisia

Täältä löydät kaikki Ylä-Savon seurakuntayhtymän julkaisemat uutiset. Uutisia löytyy vuodesta 2014 lähtien. Seurakunnat julkaisevat omaa toimintaa koskevat uutiset omilla verkkosivuillaan. 

Seurakuntien uutisiin pääset seuraavista linkeistä: Iisalmi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi, Varpaisjärvi.


 

Uutislistaukseen

4819978_Kynttilameri_Aarne Ormio_L.jpg

Pyhäinpäivänä muistamme rakkaitamme kynttilöin ja rukouksin

23.10.2015 09.00

Lauantaina 31. lokakuuta vietettävä pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheisten haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä, johon perinteisesti kuuluu muisteleminen ja edesmenneiden rakkaiden muistaminen.

 
Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio

Pyhäinpäivän nimessä on sana ”pyhä” merkitsee Jumalalle erotettua
Pyhäinpäivä, vanhemmalta nimeltään pyhäinmiestenpäivä, on alkujaan muodostunut kahdesta juhlasta: kaikkien pyhien päivästä ja uskovien vainajien muistopäivästä. Alun perin ne olivat erillisiä juhlia. Pyhäinpäivän nimessä on sana ”pyhä”. Se merkitsee Jumalalle erotettua. Pyhäinpäivään kuuluu keskeisesti kynttilöiden vieminen ja sytyttäminen läheisten haudoille. Haudoilla käynti yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Kirkoissa pyhäinpäivä on viidenneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä jouluaaton, ensimmäisen adventtisunnuntain, ensimmäisen joulupäivän ja kiirastorstain jälkeen. Päivä sekoittuu usein amerikkalaiseen Halloween juhlaan, joka tarkoittaa taas kuolleiden juhlaa. Vaikka molempien juhlapyhien sävyssä on kuolema, niin alkuperä on aivan eri.


Kaikille syttyy kynttilä
Useissa Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa jumalanpalveluksissa ja erillisissä muistotilaisuuksissa luetaan edellisen vuoden pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen. Se on tärkeä osa surutyötä, olipa sitten kuolemasta jo kulunut pian vuosi tai vain muutama viikko. Näin tehdään myös kaikissa Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa ja jumalanpalvelusten sekä messujen ajankohdat löydät lopusta.

Muistetaan myös ympäristöä
Samalla kun kynttilöitä sytytetään voidaan huomioida myös niistä syntyvä jäte. Hautausmailla on selkeät opasteet ja olisi toivottavaa, että jätteet lajitellaan niiden mukaan. Esimerkiksi havujen ja kanervien ruukkujäte lajitellaan kaatopaikkajätteisiin. Hautakynttilän metallihattu irrotetaan ja lajitellaan metallijätteisiin, kun taas muoviosa kuuluu kaatopaikkajätteeseen. Yksikin muovijäte metalliastiassa pilaa koko astian lajittelun ja se päätyy kaatopaikalle. Kynttiläjätteen jakaminen kahteen eri jäteastiaan ei ole suuri vaiva, koska metallihattu irtoaa kätevästi polkaisemalla hatun juureen. Kysymys onkin enemmän ihmisten jätetietoisuudesta. Ympäristön kannalta on hyvä suosia metallikynttilälyhtyjä, koska jätemäärä on pienempi. Monivuotisen lyhdyn sisälle voi sijoittaa ns. kilokynttilää, josta ei jää palamisen jälkeen jätettä.

Lähteet: Wikipedia, www.evl.fi, Kirkkovuosi tutuksi: Risto Kormilainen


Pyhäinpäivän tapahtumat seurakunnissamme 2015

 

Iisalmen seurakunta  

  • To 29.10. klo 9.30 pyhäinpäivän lastenkirkko Kangaslammin kappelissa.
  • La 31.10. klo 10.00 herättäjän päivän messu Pyhän Ristin kirkossa, saarnaa pastori Olli Viitaniemi Kuopiosta. Kirkkokahvit ja seurat seurakuntatalolla, Ilvolankatu 14b.
  • La 31.10. klo 18.00 pyhäinpäivän iltakirkko Kustaa Aadolfin kirkossa. Luetaan kaikki ajalla 1.11.2014–31.10.2015 vanhalle hautausmaalle haudattujen ja muualle haudattujen seurakunnan jäsenten nimet.
  • La 31.10. klo 18.00 pyhäinpäivän iltakirkko Kangaslammin kappelissa, Kangaslammint. 38. Iltakirkossa luetaan kaikki ajalla 1.11.2014–31.10.2015 Kangaslammin hautausmaalle haudattujen seurakunnan jäsenten nimet.
  • Su 1.11. klo 10.00 messu Pyhän Ristin kirkossa, ennalta ehkäisevän päihdetyön viikon aloitusjumalanpalvelus.
  • Su 1.11. klo 18.00 musiikkia ”Valo sinut ympäröi” Pyhän Ristin kirkossa, Erkki Tyni, Martti Rytkönen, vapaa pääsy. 

 

Lapinlahden seurakunta

  • To 29.10. hartaushetket terveyskeskuksella: klo 14.00 hoivaosastolla ja klo 14.30 Jukolassa

  • Pe 30.10. klo 19.00 pyhäinpäivän iltamessu Alapitkän kirkossa ja vainajien muistaminen. Mukana kirkkokuoro.
  • La 31.10. klo 13.00 Rauhanyhdistyksen seurat seurakuntatalolla
  • La 31.10. klo 19.00 pyhäinpäivän iltakirkko Lapinlahden kirkossa ja vainajien muistaminen.
  • Su 1.11. klo 10.00 messu Lapinlahden kirkossa. Entisten nuorten kirkkopyhä. 

 

Pielaveden seurakunta

  • To 29.10. klo 16.00 lähetystapahtuma Africa-basaari päiväkerhosalissa
  • To 29.10. klo 15.00 sururyhmä virastotalon kokoushuoneessa
  • La 31.10. klo 10.00 pyhäinpäivän messu Pielaveden pääkirkossa. Jumalanpalveluksessa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kirkonkylän hautausmaihin haudattujen Pielaveden seurakunnan jäsenten nimet. Klo 19 Hartaus Laukkalan kirkossa. Hartaudessa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen Laukkalan hautausmaahan haudattujen sekä Sulkavanjärven hautausmaahan haudattujen Pielaveden seurakunnan jäsenten nimet.
  • Su 1.11. klo 10.00 sanajumalanpalvelus Pielaveden pääkirkossa.

 

Sonkajärven seurakunta

  • La 31.10. klo 18.00 pyhäinpäivän iltakirkko ja muistokynttilöiden sytytys Sukevan kirkossa.
  • La 31.10. klo 19.00 pyhäinpäivän iltakirkko ja muistokynttilöiden sytytys Sonkajärven kirkossa.
  • Su 1.11. klo 10.00 messu Sonkajärven kirkossa. Saarnaa sisar Helvi Pulla ranskalaisesta Reuillyn sisaryhteisöstä. Klo 11.30 alkaen kirkkokahvit ja päiväjuhla.
  • Su 1.11. klo 10.00 messu Sukevan kirkossa. Saarnaa Helena Nykänen
  • Ke 4.11. klo 18.00 seurakuntatalolla sururyhmä omaisen menettäneille. Ilmoittautuminen ryhmään 2.11. mennessä Pauliina-diakonille 044 720 6071. Sururyhmä koostuu viidestä kokoontumiskerrasta. Ryhmää vetävät kappalainen Antti Vasari ja diakoni Pauliina Ruotsalainen.

 

Varpaisjärven seurakunta

  • La 31.10. klo 19.00 pyhäinpäivän iltakirkko Varpaisjärven kirkossa, jossa luetaan vuoden aikana Varpaisjärvellä hautaan siunattujen nimet ja sytytetään muistokynttilät.
  • Su 1.11. klo 10.00 messu Varpaisjärven kirkossa.