Uutislistaukseen

Tavoitteena ikäihmisten hyvä elämä

Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakunnat ovat mukana Helma-hankkeessa, jonka tavoitteena on lapinlahtelaisten ikäihmisten hyvän elämän mahdollistaminen. Kun paikallistasolla toimivien eri sektoreiden koordinaatiota ja yhteistyötä lisätään, voidaan paremmin yhdistää niiden osaaminen ja löytää uusia toimintatapoja, malleja ja palveluita ikäihmisten hyvän elämän takaamiseksi.
4819396_Helma hanke_vaaka kuva_191015_L.jpg

 
Lapinlahdella, kuten monissa muissakin kunnissa, ikä-ihmisten kanssa toimii monenlaisia tahoja, jotka ovat mahdollistamassa ja kehittämässä ikäihmisten arkea. Vuoden 2015 aikana Lapinlahden kunnan alueella nämä tahot löivät viisaat päänsä yhteen ja syntyi hanke, jonka tavoitteena on mm. toimijoiden yhteistyön tiivistäminen, ikäihmisten hyvän elämän kehittämiseksi. Lähtökohtana ovat ikäihmisten itsensä kokemat tarpeet, odotukset ja toiveet. 

Hankkeessa kehitetään esimerkiksi kotona asuvien ikä-ihmisten palveluita ja palvelurakenteita, ja parannetaan mahdollisuuksia asua omassa kodissaan myös luontokylillä. Lisäksi edistetään ikäihmisten itsenäistä elämää havaitsemalla ajoissa toimintakyvyn heikkeneminen ja sen riskitekijät. Näin tuetaan ikäihmisten osallisuutta ja voimavaroja. 

Lokakuussa hanke etenee ikäihmisten haastatteluilla sekä seurakuntien ja kunnan vanhustyön työyhteisöjen kehittämispalavereilla. 27.10. järjestetään ensimmäinen työpajapäivä, jonka teemana on turvallisuus.

Hanke on alkanut kesäkuussa 2015, ja siinä ovat mukana Lapinlahden kunta sekä Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnista Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakunnat. Mukana ovat myös Lapinlahden kunnan alueella toimivat kolmannen sektorin toimijat sekä yritykset, joiden toiminta kohdentuu ikä-ihmisille ja heidän toimintaansa. Laajemman yhteistyön avulla pyritään löytämään aivan uudenlaista vaikuttavuutta. Hankkeen nimi tulee sanoista ”hyvän elämän mahdollistajat”, ja rahoittajana toimii Tekes.

Lisätietoa osoitteessa www.helmahanke.netLinkki avautuu uudessa välilehdessä
 
Lisätietoja,

Helma-hankkeen vetäjät, Sirpa Syvänen, Tampereen yliopisto, työelämän tutkimuskeskus 040 190 1315, sirpa.syvanen@uta.fi
Antti Kokkonen Onnenpari Oy, 044 440 0010, antti.kokkonen@onnenpari.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2015-10-22 09:46:52.0