Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Nuoria äänestäjiä kävi uurnilla varsin hiljaisesti. Nuorten osuus oman ikäluokan äänioikeutetuista oli 6,9 prosenttia eli 11 kpl (8 %, 13 kpl). Äänioikeutettuja nuoria eli 16- ja 17-vuotiaita oli näissä vaaleissa yhteensä 3,7 prosenttia eli 159 kpl seurakunnan äänioikeutetuista.
Yhteisessä kirkkovaltuustossa on Lapinlahdella miesenemmistö (miehiä 5 ja naisia 2) ja seurakuntaneuvostoissa paikat jakaantuivat tasan naisille ja miehille. Nuoria eli alle 30-vuotiaita luottamushenkilöitä ei ollut ehdolla näissä vaaleissa. Kirkkovaltuustossa sekä seurakuntaneuvostossa päättäjien keski-ikä on 58 vuotta.
Vaalien ääniharavat yhteisessä seurakuntaneuvostossa
Lapinlahden seurakuntaneuvoston vaaleissa eniten ääniä sai Minna Kettunen, joka sai yhteensä 85 ääntä. Seuraavina ääniharavoina toimivat Jorma Sonninen 76 äänellä ja Tuomo Lahtinen 61 äänellä.
Lapinlahden seurakuntaneuvostoon valittiin seuraavat 12 henkilöä. Äänimäärä kerrottu suluissa. Jos valittu henkilö on uusi luottamushenkilö, niin äänimäärän edessä on U-kirjain.
Ääniharavat yhteisessä kirkkovaltuustossa
Yhteisen kirkkovaltuuston vaaleissa eniten ääniä sai Minna Kettunen, joka sai yhteensä 100 ääntä. Seuraavina ääniharavoina toimivat Ossi Martikainen 96 äänellä ja Tuomo Lahtinen 83 äänellä.
Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin seuraavat 7 henkilöä. Äänimäärä kerrottu suluissa. Jos valittu henkilö on uusi luottamushenkilö, niin äänimäärän edessä on U-kirjain.
Ylä-Savon seurakuntayhtymän kaikkien seurakuntien vaalitulokset on katsottavissa verkosta osoitteesta www.seurakuntavaalit.fi.
Lisätietoja Lapinlahden seurakunnan vaaleista antaa kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021 439, lauri.jantti@evl.fi
18.11.2018 23.19