Ajankohtaista 

Uutisia

Täältä löydät kaikki Ylä-Savon seurakuntayhtymän julkaisemat uutiset. Uutisia löytyy vuodesta 2014 lähtien. Seurakunnat julkaisevat omaa toimintaa koskevat uutiset omilla verkkosivuillaan. 

Seurakuntien uutiset

Seurakuntien uutisia pääset lukemaan seuraavista linkeistä. Siirryt linkeistä seurakuntien sivustolle.

Ylä-Savon seurakuntayhtymän uutiset


 

Uutislistaukseen

Uutinen_ylä savon seurakuntayhtymä_paatökset_7_THUMB.png

Ennakkoäänestys viime vaaleja parempi

10.11.2018 18.33

Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa ennakkoon äänesti yhteensä 7,7 prosenttia äänioikeutetuista. Äänestysinnostus kipusi hieman viime vaaleja korkeammalle (7,6**).


Iisalmessa ja Lapinlahdella ennakkoon äänestettiin viime kertaa vilkkaammin. Sonkajärvellä jäätiin hieman viime vaalien ennakkotuloksesta, mutta äänestysprosentti oli silti korkein kaikista seurakuntayhtymän seurakunnista. Varpaisjärven ja Pielaveden seurakunnissa on sopuvaalit, joten äänestystä ei erikseen järjestetä ja näin ollen seurakuntien luvut eivät ole tässä laskennassa mukana.

”Tämä on todella hieno tulos ennakkoäänestyksellemme. Oli ilahduttavaa huomata, että ihmiset innostuivat äänestämään ennakkoon ja saatiin hieman viime vaaleja parempi tulos”, kertoo Ylä-Savon seurakuntayhtymän vastaava tiedottaja Hanna Lehtonen.

Ennakkoäänestysprosentit seurakunnittain

Seurakunta    Ennakko- % Ennakko-% 2014 Erotus
Iisalmi                                 6,9     6,6    +0,3
Lapinlahti                          7,8     7,5  +0,3
Sonkajärvi                        11,1    12,8       -1,7
Yhteensä*   7,7 % 7,6 %**    +0,1
 

                                            
Seurakuntavaaleissa ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa ympäri Suomen. Tämän tiedotteen ennakkoäänten lukumäärissä ei ole mukana muilla paikkakunnilla seurakuntiemme ehdokkaita äänestäneet tai paikkakunnillamme muiden seurakuntien ehdokkaita äänestäneet. Ennakkoäänet vahvistetaan virallisesti ensi viikon vaalilautakuntien kokouksissa. Vahvistukseen saadaan mukaan myös postitse saapuvat muualla äänestäneiden äänet.

*Yhteisluvusta puuttuu Pielaveden ja Varpaisjärven tiedot sopuvaaleista johtuen.
** Vuoden 2014 vertailuluku on suhteutettu vuoden 2018 vaalien tilanteeseen sopuvaaleihin liittyen. Vuoden 2014 yhteisestä ennakkoäänestysprosentista on vähennetty Pielaveden ja Varpaisjärven ennakkoäänestystiedot. Näin luvut ovat vertailukelpoisia.


Ylä-Savon seurakuntayhtymä, vastaava tiedottaja, Hanna Lehtonen, 044 7335 290, hanna.l.lehtonen@evl.fi
Iisalmen seurakunta, vs. kirkkoherra Risto Huotari, 044 7335 200, risto.huotari@evl.fi
Lapinlahden seurakunta, kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021 439, lauri.jantti@evl.fi
Sonkajärven seurakunta, kirkkoherra Helena Nykänen, 044 0711 235, helena.nykanen@evl.fi