Ajankohtaista 

Uutisia

Täältä löydät kaikki Ylä-Savon seurakuntayhtymän julkaisemat uutiset. Uutisia löytyy vuodesta 2014 lähtien. Seurakunnat julkaisevat omaa toimintaa koskevat uutiset omilla verkkosivuillaan. 

Seurakuntien uutiset

Seurakuntien uutisia pääset lukemaan seuraavista linkeistä. Siirryt linkeistä seurakuntien sivustolle.

Etsitkö näitä?

Ylä-Savon seurakuntayhtymän uutiset


 

Uutislistaukseen

Instagram_Vauva keinuttelee_kuva Maria Ojanperä_Iisalmen seurakunta_L.jpg

Mikkelinpäivä on omistettu lapsille ja enkeleille

26.9.2018 15.47

Tulevana sunnuntaina 30.9. vietetään lapsille ja enkeleille omistettua juhlapyhää.

Mikkelinpäivän keskushahmo on ollut 400-luvulta lähtien arkkienkeli Mikael, jonka kutsumus oli lasten puolustaminen. Myöhemmin päivästä on tullut kaikkien enkeleiden päivä, jolloin mietitään heidän merkitystä ja tehtäviään. Kristillisessä ajattelussa enkelit ovat Jumalan sanansaattajia, jotka suojelevat ja opastavat ihmisiä.

Jumalanpalvelukset koko perheelle
 
Mikkelinpäivä kutsuu viettämään pyhää jumalanpalveluksiin koko perheellä. Päivä tuo mukavan mahdollisuuden viettää aikaa myös kummilapsen kanssa. Päivän yksi keskeinen teema on lapsen usko. Monet seurakunnat järjestävät perhejumalanpalveluksia, joissa lapset huomioidaan erityisellä tavalla.
 
Iisalmessa mikkelinpäivän ensimmäinen jumalanpalvelus alkaa klo 10 Pyhän Ristin kirkossa, jossa vietetään Iisalmen Korvenkävijöiden 100-vuotisjuhlamessua. Messun päättää partioparaati. Kustaa Aadolfin kirkossa alkaa klo 17 Vauvamuskarikirkko, jossa vauvoja ja taaperoita hellitään musiikilla. Kirkkohetki kestää noin puolituntia ja päätteeksi on tarjolla pientä purtavaa. Musiikista päästään nauttimaan myös Lasse Heikkilän Suomalaisessa messussa, joka alkaa klo 18.30 Pyhän Ristin kirkossa. Messun esittävät Suomussalmen kirkkokuoro ja orkesteri.
 
Lapinlahdella vietetään mikkelinpäivää osana YhteyspäiviäLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Yhteiskristillinen perhekirkko alkaa klo 11 Lapinlahden ev.lut. kirkossa, jossa saarnan pitää ortodoksien Isä Otto Laukkarinen. Mukana ovat myös muusikkoevankelista Samu Saarinen ja helluntaiseurakunnan varkkabändi. Kirkon jälkeen seurakuntatalolla on tarjolla lounas vapaaehtoisella maksulla. 
 
Pielaveden kirkossa klo 10 alkavassa perhemessussa lapset pääsevät huiskuttamaan rauhan kangasta ja kokoamaan kankaista enkelin hahmoa. Rukouskivet eri väreineen ja merkityksineen tuovat pienellekin mahdollisuuden pyytää rukousta itselle tärkeän asian puolesta.
 
Sonkajärvellä mikkelinpäivää vietetään musiikkipainotteisesti. Messu pidetään klo 13 Sukevan kirkossa, jonka jälkeen suunnataan ruokailemaan yhdessä Hirsikankaalle ja nauttimaan musiikista.
 
Varpaisjärvellä mikkelinpäivän messu alkaa klo 10 kirkossa, jolle mikkelinpäivä on antanut erityisen merkityksen. Varpaisjärven Pyhän Mikaelin kirkko on saanut nimensä arkkienkeli Mikaelin mukaan ja vihitty mikkelinpäivänä 2.10.1904.
 

Lisätietoja: 

isalmen seurakunta, vs. kirkkoherra Risto Huotari p. 044 733 5200,risto.huotari@evl.fi, lapsityönohjaaja Riitta Kauhanen​ p. 044 733 5227, riitta.kauhanen@evl.fi​

Lapinlahden seurakunta, kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021 439, lauri.jantti@evl.fi

Pielaveden seurakunta, kappalainen Timo Jokela, 050 302 3664, timo.jokela@evl.fi

Sonkajärven seurakunta, kirkkoherra Helena Nykänen, 044 0711 235, helena.nykanen@evl.fi

Varpaisjärven seurakunta, vt. kirkkoherra Timo Vainikainen 050 3311 441, timo.vainikainen@evl.fi