Uutislistaukseen

Lapinlahdella keskusteltiin EU:n ja maaseudun henkisistä ja hengellisistä arvoista

Lapinlahden kirkossa oli sunnuntaina 18. toukokuuta mahdollisuus päästä kuuntelemaan ainutlaatuista arvokeskustelua EU:n ja maaseudun henkisistä ja hengellisistä arvoista. Keskustelussa oli mukana puolueiden EU-vaaliehdokkaita ja puheenjohtajana toimi piispa Jari Jolkkonen.

326037_DSC_0068_L.jpg

Lapinlahden evankelis-luterilainen seurakunta, Kuopion hiippakunta ja kirkon maaseututoimikunta järjestivät vaalikeskustelutilaisuuden EU:n ja maaseudun henkisistä ja hengellisistä arvoista. Tarkoituksena oli käydä avointa arvokeskustelua, jonka teemat pohjautuvat maaseudun haasteisiin ja kirkon julkaisemiin EU-vaaliteeseihin. Niiden mukaan kirkko haluaa korostaa Euroopan yhteisiä arvoja, ihmisyyttä ja hyvää elämää, EU:n ulkopuolelta tulevien ihmisten ihmisarvon ja -oikeuksien kunnioittamista, luomakunnan varjelua ja kestävää kehitystä sekä uskonnonvapautta.

Ilta oli yleisölle avoin ja mukana olikin runsan joukko ihmisia kuulemassa arvokeskustelua. Illan juonsi kirkkoherra Lauri Jäntti ja se päättyi klo 20.30.

Keskusteluun osallistuivat seuraavat EU-vaaliehdokkaat:

Sari Essayah (kd.)
Mikael Pentikäinen (kesk.)
Eija-Riitta Korhola (kok.)
Riitta Myller (sdp.)
Kimmo Kivelä (ps.)
Harri Auvinen (vihr.)
Erkki Virtanen (vas.)
Hannu Hyvönen (skp.)

Suoraa videolähetystä pystyi seuraamaan verkossa osoitteessa www.lapinlahdenseurakunta.fi. Lisäksi yleisö, katsojat ja kuuntelijat pystyivät osallistua illan keskusteluun Twitterissä hashtagilla #arvoilta. Keskustelu olikin varsin vilkasta ja päätyi sunnuntain kolmen vilkaimman Twitter-keskustelun joukkoon.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko järjesti vastaavan EU-arvoillan myös ma 28.4.2014 Helsingin tuomiokirkon kryptassa.

 

Lisätietoja,

Lauri Jäntti
kirkkoherra
Lapinlahden ev.lut. seurakunta
Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti
puh. 040 502 1439
lauri.jantti@evl.fi
lapinlahdenseurakunta.fi

(julkaistu 1.5.2014)

Mon Jun 16 06:19:35 EEST 2014