Uutislistaukseen

Pääkohdat yhteisen kirkkoneuvoston päätöksistä 10.6.2015

Yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui eilen ti 10.6.2015. Alla pääkohdat päätöksistä. 

Ylä-Savon seurakuntayhtymä, Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakunnat sekä Lapinlahden kunta ovat saaneet TEKESiltä määrärahan vanhusten hyvän elämän edistämiseen tähtäävään HELMA -hankkeeseen (Hyvän elämän mahdollistajat). Hanke toteutetaan ajalla 1.4.2015–30.9.2017. Hankkeen suunniteltu omarahoitusosuus on 200 000 euroa (50 %) ja Tekesiltä saatavan rahoituksen osuus 200 000 euroa (50 %). Omarahoitusosuus muodostuu seurakuntien ja kunnan vakinaisten työntekijöiden hankkeeseen kohdistettavasta työpanoksesta ja TEKESin rahoitus kohdistuu ulkopuolisen asiantuntijan ostopalveluina hankittavaan työpanokseen. Ylä-Savon seurakuntayhtymän osalta Tekes on hyväksynyt projektin kokonaiskustannusarvioksi 181.921 euroa ja avustusta on myönnetty enintään 90.000 euroa. Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Helma-hankkeen hankesuunnitelman ja kustannusarvion.

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se merkitsee tietoonsa leirikeskustyöryhmän raportin ja tekee periaatepäätöksen, jonka mukaan Marjoniemen leirikeskus laitetaan myyntiin, Metsäpirtti ei toimi enää leirikeskuksena majoitusosan purkamisen jälkeen, ja Iisaari, Väärni ja Hirsikangas säilyvät leirikäytössä. Lisäksi päätettiin, että jatkossa leirikeskusten tilanteesta päätetään yksi kerrallaan erillisen valmistelun pohjalta.

Lisäksi yhteinen kirkkoneuvosto merkitsi tiedoksi Insinööritoimisto Savolainen Oy:n laatiman Metsäpirtin kurssi- ja leirikeskuksen hankesuunnitelman loppuraportin ja päätti, että Metsäpirtin majoitusosa puretaan syksyn 2015 aikana, koska sen korjaaminen tulisi liian kalliiksi. Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, muutoksena vuoden 2015 talousarvioon, että se myöntää 50.000 euron suuruisen määrärahan majoitusosan purkamiseen ja toteaa, että päärakennuksen säilyttämistä seurakuntayhtymän omistuksessa selvitetään myöhemmin.

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Kiinteistövälitys Kortelainen Oy:n kanssa solmitun toimeksiantosopimuksen ja määrittelee Kangaskoto-vuokratalon hintapyynnöksi 850.000 euroa.

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää tehdä myös puukauppoja (Lapinlahden leimikosta sekä Pielaveden ja Keiteleen harvennuskohteista) yhteishintaan 255 927 euroa.

Ylä-Savon seurakuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet ja talousarvioraami vuosille 2016–2018 on valmistunut. Vuoden 2016 talousarvion lähtökohtana on vuoden 2015 talousarvio korjattuna tiedossa olevilla palvelussuhde- ym. muutoksilla. Tehtäväaluekohtaisiin raamisummiin on laskettu kiel-maksun pienentymisen 28 % -> 24 % vaikutus raamia vähentävänä. Käyttötalousosan menot pienentyvät muutoksen ansiosta noin 142.000 euroa, mutta koska tuloslaskelmaosaan tulee muutokset eläkerahastomaksuun, seurakuntamaksuun, verotuskustannuksiin ja yhteisövero muuttuu valtionkorvaukseksi, on muutosten arvioitu kokonaisvaikutus 21.000 euroa menoja vähentävä.


Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvioraami vuodelle 2016

Vaikka vuoden 2014 tilinpäätös paikoin toista näyttääkin, on useamman vuoden jatkunut säästölinja supistanut toimintamäärärahojen määrää joiltakin osin kriittiselle tasolle. Näin talousarvioraamiin 2016 ei ole asetettu varsinaista säästötavoitetta, vaan raami vastaa pääosin vuoden 2015 talousarviolukuja korjattuna edellä mainituilla muutoksilla. Suunnitelmavuosien 2017–2018 luvut ovat samansuuruiset kuin 2016, mutta suunnitelmavuosien osalta ne eivät ole tässä vaiheessa sitovia. Raamin yhteydessä olevat verotuloarviot vuosille 2016–18 perustuvat soveltuvin osin Kuntaliiton laatimaan Iisalmen kaupungin veroennustekehikkoon. Kaupungin kunnallisveroarviosta on vähennetty srk-yhtymän arvioissa 3-4 %, koska seurakuntalouden verotulopohja on suppeampi.

Tämän hetken arvio vuoden 2015 verotuloista on talousarviolukuun 7.295.000 euroa verrattuna hieman parempi. Arviot verotulokehityksestä 2015–2018 ovat kuitenkin negatiivisia. Vuonna 2017 seurakuntayhtymän on liityttävä Kirkon palvelukeskuksen asiakkaaksi ja alkuvaiheessa siitä tulee aiheutumaan lisäkustannuksia vuositasolla arviolta 70.000 euroa. Arvio tilikausien tuloksista on raamin toimintakatteilla, edellä esitetyillä verotuloarvioilla ja muilla tuloslaskelman erillä alijäämäinen sekä kuluvan tilivuoden että koko suunnitelmakauden ajan. Vuosikate ei riitä yhtenäkään vuotena kattamaan poistoja, joten talous ei tule nykyisellä kirkollisveroprosentilla olemaan tasapainossa.

Investointikustannukset tulevat olemaan vuosikatteita suuremmat, joten investointeihin ei ole ainakaan täysimääräisesti käytettävissä tulorahoitusta. Investointeja maksetaan siis kertyneillä rahavaroilla.

Kirkollisveroprosentin korotus vuodelle 2016 on vakavasti harkittava vaihtoehto talouden alijäämäkierteen korjaamiselle ja investointien tulorahoituksen lisäämiselle. Laskennallisesti kirkollisverojen määrä kasvaisi v. 2016 kirkollisverolla 1,60 % noin 430.000 euroa. Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi vuosien 2016–2018 toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet ja talousarvioraamin vuodelle 2016.

Kokouksen pöytäkirja tarkastettiin 10.6.2015 ja se on kokonaisuudessaan luettavissa seurakuntayhtymän verkkosivuilta osoitteesta www.ylasavonseurakunnat.fi/paatoksenteko > Yhteisen kirkkoneuvoston esityslistat ja pöytäkirjat. Huom! Pöytäkirja päivitetään verkkoon mahdollisimman pian.
 

Lisätietoja,

Katariina Bergbacka

hallintojohtaja
Ylä-Savon seurakuntayhtymä
Riistakatu 11 b
74100 Iisalmi
puh. 044-7335 211
katariina.bergbacka@evl.fi

Thu Jun 11 12:05:25 EEST 2015