Uutislistaukseen

Yhtä puuta: Lapinlahden Yhteyspäivät kutsuvat tutkimaan Raamatun puukertomuksia 17.–20.9.2026 

Tämän vuoden teema "Yhtä puuta" johdattaa osallistujat Raamatun merkittävien puukertomusten äärelle ja niiden kautta kristinuskon sanoman ytimeen. Ekumeeniset Yhteyspäivät järjestetään tänä vuonna 17.–20. syyskuuta Lapinlahdella.   

Markus Finnilä nojaa rennosti puun kylkeen kädet taskussa.

Markus Finnilä Itä-Suomen yliopistosta luennoi Raamatun puumyyteistä. Kuva: Mira Finnilä.

Yhteyspäivien aikana tarkastellaan neljää Raamatun puuta: elämän puuta, ristinpuuta, hyvän ja pahan tiedon puuta sekä viinipuuta. Teemojen kautta avautuvat niin ihmisen alkuperää, pelastusta, vastuuta kuin yhteyttä Jumalaan käsittelevät näkökulmat. 

"Tavoitteena on tarkastella Raamatun suurta kertomusta hieman uudesta näkökulmasta. Puut kulkevat mukana läpi Raamatun, ja niiden kautta hahmottuu myös kristillisen uskon kokonaisuus", kertoo Yhteyspäivien järjestelyissä mukana oleva kirkkoherra Olli Viitaniemi

Yhteyspäivät kokoavat yhteen eri kirkkokuntien edustajia, puhujia ja seurakuntalaisia. Ohjelmassa on raamattuopetusta, hartauksia, keskusteluja, musiikkia, jumalanpalveluksia sekä lapsille omaa toimintaa. 

Tapahtuma käynnistyy torstaina 17. syyskuuta Lapinlahden Kaikkien pyhien kirkossa, jossa kuullaan metropoliitta Arsenin opetuspuhe elämän puun teemasta. Perjantaina Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella syvennytään ristinpuuhun rovasti Lauri Jäntin raamattuopetuksessa ja Esko Nissisen evankeliumi-illassa. 

Lauantain ohjelma keskittyy hyvän ja pahan tiedon puuhun. Raamattuluennon pitää mukaansatempaavista uskontoaiheisista podcasteistaan tunnettu tohtorikoulutettava Markus Finnilä Itä-Suomen yliopistosta. Finnilä on Kuopion taidelukio Lumitin ja Kuopion Lyseon uskonnon lehtori, joka on vuonna 2023 valittu vuoden uskonnonopettajaksi. Finnilän luento johdattelee kuulijat Raamatun puumyyttien ja niiden kautta ihmisyyden sekä uskon peruskysymysten siimekseen. Päivään sisältyy myös raamattumeditaatio ja paneelikeskustelu hyvän ja pahan tiedon puun juurella. 

"Raamatun puutarhassa lauantaina Lapinlahden kirkossa klo 15 pysähdymme hiljaisessa rukouksessa Raamatun kertomuksen äärelle. Se avaa mahdollisuuden tunnustella, mitä itsessä tekstin äärellä tapahtuu. Kuljemme hetken yhdessä, toinen toistamme ja Jumalaa kuunnellen" kertoo raamattumeditaation vetäjä hiippakuntasihteeri, pastori Anna Väätäinen

Illalla Lapinlahden kirkossa kuullaan hengellisen musiikin konsertti "Metsä soitteli meille", joka toimii samalla vuodenvaihteessa kuolleen mestaripelimanni Kalevi Kainulaisen muistokonserttina. Konsertissa esitetään Kainulaisen hengellisiä lauluja Ylä-Savon pelimannien, laulajien ja Kivikirkonkuoron voimin, kertoo kanttori Anna-Kaisa Tolvanen

Sunnuntain viinipuu-teema huipentuu Lapinlahden kirkossa järjestettävään ekumeeniseen sanajumalanpalvelukseen sekä keskusteluun siitä, mitä Raamatun puut voivat opettaa nykyajan kristityille. Yhteyspäivät päättyvät illalla Varpaisjärven kirkossa vietettävään ekumeeniseen iltakirkkoon. 

Yhteyspäivien tapahtumat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. 

Lisätiedot 

Olli Viitaniemi 
Kirkkoherra 
Lapinlahden–Varpaisjärven seurakunta 
p. 040 502 1439 
olli.j.viitaniemi@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Tuomo Lahtinen
Yhteyspäivätoimikunnan pj.
puh. 040 583 5271,
tuomo.lahtinen12@gmail.com

lapinlahden-varpaisjarvenseurakunta.fi Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Ohjelma 

Torstai 17.9. ”Elämän puu” 

Lapinlahden Kaikkien pyhien kirkko (ort.) 

18.00 Yhteyspäivien avaus, Tuomo Lahtinen ja ortodoksiseurakunnan kuoro, opetuspuhe, metropoliitta Arseni, kommenttipuheenvuoro pastori Petri Korhonen 

Iltakahvi/tee 

klo 19.15 iltahartaus 

Perjantai 18.9. klo 18 ”Ristinpuu” 

Helluntaiseurakunnan rukoushuone, Lapinlahti, illan juontaa pastori Petri Korhonen 

18.00 raamattuopetus, rovasti Lauri Jäntti 

19.00 kahvit 

19.30 evankeliumi-ilta, puhujana Esko Nissinen, mahdollisuus sielunhoitokohtaamisiin 

 Lauantai 19.9. ”Hyvän ja pahan tiedon puu” 

Lapinlahden seurakuntatalo: 

13.00 Johdatus päivän teemaan, Olli Viitaniemi 

13.10 Samoaminen Raamatun puukertomusten siimekseen, tutkija Markus Finnilä, yleisökeskustelu 

14.30 kahvit 

15.00 Raamatun puutarhassa – raamattumeditaatio hengellisen matkakumppanuuden hengessä Lapinlahden kirkossa, ohjaajana hiippakuntasihteeri Anna Väätäinen 

16.00 Hyvän ja pahan tiedon puun juurella -paneelikeskustelu, srk-sali 

13.00–17.00 lapsille omaa ohjelmaa kerhotiloissa 

17.00 Päivällinen 

18.00 ”Metsä soitteli meille”, mestaripelimanni Kalevi Kainulaisen muistokonsertti, Lapinlahden kirkko, ohjelmamaksu 10 €. 

Sunnuntai 20.9. ”Viinipuu” 

10.00 Yhteyspäivien ekumeeninen sanajumalanpalvelus, Lapinlahden kirkko 

liturgia Olli Viitaniemi, keskustelusaarna: Tapio Juntunen (ort.), Pauli Kärki (vap.) ja Petri Korhonen (hel.), musiikkiryhmiä eri seurakunnista 

11.30 Lounas, Lapinlahden seurakuntatalo 

12.30 Mitä opimme Raamatun puista? Tapio Juntunen (ort.), Teuvo Tikkanen (hel.), Olli Viitaniemi (ev.lut.), Pauli Kärki (vap.) 

18.00 Ekumeeninen iltakirkko, Varpaisjärven kirkko, Päivi Kasurinen (ev.lut.), Sirpa Halmemies (hel.)   

Mon Aug 31 09:20:00 EEST 2026