Uutislistaukseen

Iisalmen lähetysjuhlassa solmitaan elo-syyskuun vaihteessa merkittävä kansainvälinen kumppanuussopimus

Kuopion hiippakunnallinen lähetysjuhla “Tapahtukoon sinun tahtosi” elo-syyskuun vaihteessa Iisalmessa kokoaa yhteen mm. merkittäviä kansainvälisiä kirkon toimijoita. Lähetysjuhlassa allekirjoitetaan kumppanuussopimus Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon, Suomen Lähetysseuran ja Kuopion hiippakunnan kesken. 

Kaksi ihmistä kaarioven suulla katsovat toisiinsa.

Piispa Sani Ibrahim Azar ja toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala. Kuva Suomen Lähetysseura, Heli Vuohelainen

Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisella kirkolla (ELCJHL), Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kuopion hiippakunnalla sekä Suomen Lähetysseura ry:llä on ollut keskinäinen kumppanuussopimus vuodesta 2009. Viideksi vuodeksi solmittavan kumppanuussopimuksen lähtökohtana on keskinäinen kunnioitus, vastavuoroisuus, tasavertaisuus ja yhteenkuuluvuus.
"Sopimuksella haluamme muun muassa vahvistaa Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon diakoniaa alueella kriisistä kärsivien ihmisten auttamiseksi. Myös teologisen keskustelun vahvistamisella ja yhteistyömuotojen kehittämisellä tuemme vastavuoroista jakamista, toinen toiselta oppimista ja yhteyden rakentamista. Kaiken lähtökohtana, osallisina samasta yhdestä maailmanlaajasta Kristuksen kirkosta, on sitoutuminen säännölliseen esirukoukseen toinen toistemme puolesta", toteaa hiippakuntasihteeri Anna Väätäinen.
Lähetyskumppanuussopimus takaa toiminnan kehittämisen paikallisten seurakuntien lähtökohdista. Kumppanuuksien myötä kirkon tehtävä toteutuu parhaimmillaan tasavertaisena kumppanuutena osapuolten kesken ja tuo kansainväliset tapahtumat meitä lähelle.
"Palestiinalaiskristityt kuuluvat Pyhän maan alkuperäisasukkaisiin. He puhuvat rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta ja vastustavat väkivaltaa. Siksi he muodostavat tärkeän äänen monenlaisen ääriajattelun ja kiihkoilun keskellä. He voivat auttaa meitä ymmärtämään Lähi-idän kivuliasta konfliktia ja sen ratkaisua. Ja he myös tarvitsevat tukeamme”, piispa Jari Jolkkonen toteaa.
Sopimuksen allekirjoittavat Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, Jordanian ja Pyhän maan ev.lut. kirkon piispa Sani Ibrahim Azar sekä toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala Suomen Lähetysseurasta. Allekirjoittaminen tapahtuu su 1.9. klo 11.40 lähetysjuhlassa. 

Kumppanuussopimuksilla pyritään kehittämistyöhön

Maailmassa eri kirkot ja kristilliset yhteisöt muodostavat verkoston, joka ulottuu käytännössä kaikkialle. Siksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko osallistuu maailmanlaajuiseen toimintaan kumppaniensa kanssa. Seurakunnilla on yhteyksiä kumppanuuskirkkoihin ja kansainvälisiin verkostoihin sekä suoraan että välillisesti kristillisten järjestöjen kautta. Suomen ev. lut. kirkon kanssa virallisen perussopimuksen solmineet lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa toteuttavat järjestöt ovat mukana Iisalmessa lähetysjuhlassa  elokuussa. Lähetysjuhla Iisalmessa la 31.8.- su 1.9.2024 liittyy edeltävän viikon aikana järjestettävään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuoden merkittävimpään kansainväliseen tapahtumaan, lähetyskumppanuusneuvotteluihin. 

Lähetysjuhlat tarjoavat poikkeuksellisen mahdollisuuden tutustua kansainväliseen lähetystyöhön 

Iisalmessa järjestettävä lähetysjuhla kokoaa yhteen lähetystyön parissa toimivia ihmisiä läheltä ja kaukaa. Tapahtumaan voi tulla kuka tahansa tutustumaan kansainväliseen lähetystyöhön ja sen toimijoihin. Juhlan ohjelmistoon kannattaa tutustua etukäteen ja poimia itseä kiinnostavat tilaisuudet. 
"Iisalmen lähetysjuhlassa saa kokea kuuluvansa maailmanlaajuiseen kirkkoon. Hienoa, että saamme Iisalmen juhlaan vieraita kumppanuuskirkoista ja järjestöistä kertomaan työstään ja siitä, mitä lähetyskumppanuus on. Kaikki kirkon lähetysjärjestöt ovat mukana juhlassa. Juhlassa näemme konkreettisesti, mitä lähetystyö tänä päivänä on. Harvoin Iisalmessa tai Pohjois-Savossa päästään näin lähelle lähetystyötä ja lähetyksen asiantuntijoita" kertoo juhlajärjestelyiden ytimestä Jari Nousiainen, Iisalmen seurakunnan lähetys- ja kansainvälisentyön ohjaaja.
Koko ohjelma on julkaistu osoitteessa iisalmenseurakunta.fi/lahetysjuhla 

”Yksikään kirkko ei ole niin köyhä, ettei sillä olisi jotain annettavaa toisille. Eikä yksikään kirkko ole niin rikas, ettei se voisi oppia muilta. ” (piispa Josiah Kibira, 1925–1988, Tansanian evankelis-luterilainen kirkko)


Lisätietoja
Jari Nousiainen
lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja
Iisalmen seurakunta
jari.nousiainen@evl.fi
+358 44 733 5262


Anna Väätäinen
hiippakuntasihteeri, pastori
kansainvälinen työ, jumalanpalveluselämä
Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli
anna.vaatainen@evl.fi
p. + 358 44 7050 612
 

 

13.8.2024 10.09