Uutislistaukseen

Oikeutta Herättäjäjuhlien järjestämiseksi Iisalmessa haetaan Herättäjä-Yhdistykseltä

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti hakea Herättäjä-Yhdistykseltä oikeutta hakea vuoden 2027 herättäjäjuhlien järjestämiseksi Iisalmessa. Esityksen on tehnyt Iisalmen seurakuntaneuvosto.

Iisalmen kaupungilta ja Iisalmen Herättäjä-Yhdistyksen paikallisosastolta haetaan puoltavaa lausuntoa juhlien hakemiselle. Iisalmen seudulla herättäjäjuhlien järjestämiseen pyritään hankkimaan keräysvaroja alueen yrityksiltä, jotta Ylä-Savon seurakuntayhtymän talousarvioavustus jäisi kohtuulliseksi. Sopimus Herättäjäjuhlien järjestämisestä Herättäjä-Yhdistyksen kanssa hyväksytään sen jälkeen, mikäli Iisalmi hyväksytään valtakunnallisten juhlien pitopaikaksi vuodelle 2027.

Herättäjäjuhlat ovat Suomen toiseksi suurimmat kesäjuhlat. Juhlille arvioidaan osallistuvan vuosittain 20 000–30 000 henkilöä. Herättäjäjuhlien luonteeseen kuuluu, että sinne ovat kaikki tervetulleita. Uskon määrää tai sitoutumista liikkeeseen ei kysellä.

Juhlat rakennetaan talkoovoimin. Järjestäjinä ovat paikallinen seurakunta, kunta ja Herättäjä-Yhdistys. Valmistelut on aloitettava noin viisi vuotta ennen juhlia, ja talkoolaisia tarvitaan juhlien aikaan noin tuhat.

Yhteisen kirkkoneuvoston 22.11.2022 kokouksen pöytäkirja (domus.evl.fi).Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoja: hallintojohtaja Katariina Bergbacka, p. 044 7335 211 ja sähköposti: katariina.bergbacka@evl.fi

Wed Nov 23 09:29:00 EET 2022