Uutislistaukseen

Seurakuntaviikko tarjoaa elämyksiä ja mahdollisuuden vaikuttaa tulevaisuuteen äänestämällä

Iisalmen Seurakuntaviikolla pääsee mukaan korkeatasoiseen konserttiin, Tuoppikellarissa voi istahtaa pantapaitojen kanssa juttusille, Hinni-hiiri pistää musiikkiteatterilla väriä syyspäivään ja seurakuntatalolla päästään jälleen syömään yhdessä. Osassa tapahtumia pääsee äänestämään seurakuntavaaleissa. 

Seurakuntaviikko1.png

Tänä vuonna Seurakuntaviikolla halutaan muistuttaa seurakuntalaisten mahdollisuudesta vaikuttaa äänestämällä seurakuntavaaleissa. Tapahtumaviikkoa vietetään vaalien ennakkoäänestysviikolla. Äänensä pääsee antamaan Lähetyskirpussa tiistaina 8.11. ja torstaina 10.11.klo 10–12 ja seurakuntatalolla Syödään yhdessä -tapahtuman yhteydessä. Seurakuntatalolla voi äänestää joka päivä 8.11.–12.11. klo 9–18.  Seurakuntavaalit ovat ennen kaikkea paikalliset vaalit, joissa valitaan seurakuntalaisten joukosta uudet päättäjät seuraavalle nelivuotiskaudelle. 

Seurakuntaviikolla on luvassa korkeatasoinen konsertti Kustaa Aadolfin kirkossa, jossa kuullaan W.A. Mozartin Requiem d-molli KV 626 solisteille, kuorolle ja orkesterille. Esiintymässä on 50 –henkinen Ylä-Savo Sinfonietta johtajanaan Rauno Tikkanen, Requeim –kuoro ja solisteina Piia Rytkönen (sopraano), Päivi Lappalainen (altto), Tuomas Miettola (tenori) sekä Rolf Broman (basso).  20 euron liput tapahtumaan voi ostaa ennakkoon lippu.fi -palvelusta. 

Pyhäinpäivänä 5.11. Hautausmailla kiertelee diakoniatyöntekijät ja pappi. Haudalla käydessä heidän kanssaan voi halutessaan pysähtyä keskustelemaan Vanhalla hautausmaalla ja Kangaslammin hautausmaalla.  

Mitä muistat rippikoulusta? Pyhän Ristin kirkossa RIPARI-pakohuonepelissä pakohuoneessa pääsee ratkomaan 2-5 henkilön ryhmässä rippikoulusta tuttuja tehtäviä. Pakohuonevuoron voi varata jo nyt Iisalmen seurakunnan verkkosivujen kautta. 

Tuoppikellarissa voi vaihtaa ajatuksia maan ja taivaan välillä papin ja diakonin kanssa. Pantapaidat jalkautuvat seurakuntaviikolla Tuoppikellariin maanantai- ja keskiviikkoiltapäivänä. Juttuseuraa on siis tarjolla ja keskustella voi mistä vaan maan ja taivaan välillä.  

Kustaa Aadolfin kirkossa Kotikirkko tutummaksi -illassa on lupa tutkia kirkon sellaisiakin kohtia ja paikkoja, joihin normaalisti harvoin pääsee. Illassa kerrotaan myös joitakin yksityiskohtia kauniin ja vanhan kirkon historiasta. Illan päätteeksi kuuntelemme hartauden kirkossa pötkötellen. Kirkossa nautitaan myös iltapala, jonka vuoksi tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen käynnissä 9.11. saakka. Ilmoittautua voi Minna Heinoselle joko sähköpostitse minna.heinonen@evl.fi, teksti- tai whatsapp-viestillä tai soittamalla numeroon 044-7335222. 

Hinni-hiiren vuorovaikutteinen musiikkiteatteriesitys tarjoaa elämyksiä lapsille vanhempineen. Esityksen kuluessa yleisö saa osallistua pienien laulujen laulamiseen, loruttelemiseen, liikkumiseen sekä tutustua hauskoihin rytmisoittimiin. 

Seurakuntaviikkoa vietetään Iisalmessa 5.11.-13.11.2022. Koko viikon ohjelmaan voi tutusta osoitteessa www.iisalmenseurakunta.fi/seurakuntaviikko Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätiedot: Iisalmen seurakunta, johtava diakoniaviranhaltija Tanja Reinikainen, 044 733 5228, tanja.reinikainen@evl.fi, seurakuntapastori Timo Dahlbacka, 0440 672 568, timo.dahlbacka@evl.fi 

Thu Oct 13 07:33:54 EEST 2022