Uutislistaukseen

Piispa Jari Jolkkosen pääsiäistervehdys 2016

Mitä itket? Monien vanhempien tavoin olen joskus iltaisin havahtunut pienen lapsen nyyhkytykseen. Kun asetun lapsen sängyn viereen, rauhoittelen ja jututan, paljastuu pian hänen murheensa syy: kuolema pelottaa. Jo lapsena ihminen alkaa itkemään kuoleman surua.

Piispa Jari Jolkkonen krusifiksin edessä- kuva Kaija Pyykönen_THUMB.jpeg

 

Vanhemman osa ei ole aivan helppo. Hätääntynyttä lasta pitäisi lohduttaa, vaikka en ole itsekään immuuni kuoleman pelolle. Ajatus omasta tuhoutumisesta ja rakkaiden menettämisestä tuntuu riipaisevalta.

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla maassamme järjestettiin mielenosoituksia joka päivä. Olemme eläneet yli varojemme, ja rahan jakamisen sijasta poliittisten päättäjiemme epäkiitollisena tehtävänä on nyt leikata kuluja.

Leipähuolet ovat oikeutettuja ja kuluttavat mieltä. Mutta oman tuhoutumisen pelko on ehkä vielä vaikeampaa. Eikä siihen tuo ratkaisua mielenosoitus, yhteiskuntasopimus tai euroero.

Pääsiäisen kertomus haastaa, opponoi ja jopa kyseenalaistaa pelkomme. ”Mitä itket?”, kysyy Ylösnoussut Kristus murehtivalta Marialta (Joh. 20:13–15). ”Älkää pelätkö”, sanoo enkeli ruumiin pesuun saapuneille naisille (Mark. 16:6), ja jatkaa: ”Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka on ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista.”

Pääsiäisen ilo ja riemu perustuu tähän ilosanomaan: ”Hän on noussut kuolleista!” Taivas on auki ja ylösnousemuksen aurinko paistaa lämpöisesti kaiken kärvistelyn keskelle.

Pääsiäisessä risti ja ylösnousemus kuuluvat yhteen. Kristuksen risti ei kumoa ihmisen syntiä, vaan paljastaa ja sovittaa sen. Kristuksen ylösnousemus ei kumoa kuolemaa, vaan voittaa sen. Kasteessa meidät yhdistetään molempiin, ristiin ja ylösnousemukseen
(Room. 6:3-8).

Tänään kutsun sinua juhlimaan pääsiäisen salaisuutta kiirastorstain, pitkäperjantain ja pääsiäisyön ja -aamun jumalanpalveluksissa. Niissä pääset kosketuksiin Ylösnousseen Kristuksen kanssa. Niihin myös jokainen lapsi on tervetullut itkevänä ja iloitsevana.

Kun kuulet pääsiäisen evankeliumia, huomaat, että Jumalan Pojalla ja Kuoleman Voittajalla on sinulle paljon asiaa.

Hän kysyy: Mitä itket? Hän lupaa: Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. Hän kutsuu: Seuraa minua. Hän kehottaa: Pane miekkasi tuppeen. Hän käskee: Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne.

Hyvää ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä!

Jari Jolkkonen
Kuopion hiippakunnan piispa

 

Mon Mar 21 11:07:57 EET 2016