Uutislistaukseen

Hiippakuntanuoriso koolle Lapinlahdelle

Iisalmen rovastikunta järjestää 4.10 Lapinlahdella Hyvää Päivää14 -tapahtuman. Se on suunnattu rippikoulunsa käyneille nuorille. Seurakunnassa toimivat nuoret ovat olleet suunnittelemassa ja tekemässä ohjelmia tapahtumaan, pelkästään työntekijävoimalla ei päiviä ole valmisteltu kertoo tapahtumajohtajana oleva Iisalmen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kari Surma-aho. Hänen mukaansa 4.10 pidettävään päivään odotetaan noin 700 nuorta.

Tekemistä, kokeilemista ja hiljentymistä

– Hiippakunnallisen tapahtuma on rovastikunnalle iso voimainponnistus, mutta samalla me pääsemme nuorten kanssa näköalapaikalle ja yhdessä tekeminen tuo meille myös omaan toimintaamme uusia mahdollisuuksia. Voimavaroja yhdistämällä saadaan paljon hyvää aikaiseksi, tähdentää Surma-aho.

Päivässä on noin 30 erilaista harrastepistettä, joihin nuori voi mennä oman mieltymyksen mukaan. Tarjolla on köysilaskeutumista, mikroautoilua, kauneudenhoitoa, musiikin tekemistä ammattilaisten kanssa sekä kuva- ja elokuvataiteen pisteitä. Tapahtumaan ilmoittautuminen on menossa ja se tapahtuu omiin seurakuntiin. 


Vajaan kuukauden päästä pidettävään tapahtumaan tuo tervehdyksensä piispa Jari Jolkkonen videon välityksellä. Tervehdys tehtiin sunnuntaina Sonkajärvellä pidetyissä veteraanien ja reserviläisten kirkkopyhässä. Tehtävän saivat sonkajärveläisnuoret Riina Remes ja Saara Närä, jotka tenttasivat Hyvää Päivää 2014 – päivän teemaan liittyen ajankohtaisia asioita. Kysymyksissä nousi esille toisen ihmisen kohtaamisen tärkeys, mutta piispa valjasti nuoria pysymään seurakunnassa, vahvistamaan uskoaan ja vaikuttamaan omaan ja toistensa elämään.

Tiedustelut,

tapahtumajohtaja Kari Surma-aho 044-7335220

tiedostus Hannu Keränen 044 – 7408123

(julkaistu 15.9.2014)

2014-12-31 12:02:03.0