Uutislistaukseen

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 18.8.2020 kokouksesta

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että seurakuntayhtymä leikkaa kuluja 3,5 % ja pitää kirkollisveron tuloveroprosentti ennallaan. Tuomiokapitulille esitettäneen pyydetyssä lausunnossa yhden seurakunnan perustamisesta tehtyjen aloitteiden raukeamaan jättämistä. 

Uutinen_ylä savon seurakuntayhtymä_paatökset-7.png

Seurakuntayhtymä leikkaa kuluja 3,5 % ja pitää kirkollisveron tuloveroprosentti ennallaan

Talouden vakavista haasteista huolimatta yhteiselle kirkkovaltuustolle esitetään kirkollisveron tuloveroprosentin pitämistä ennallaan 1,65 prosentissa. Keiteleen seurakunnan kirkollisveron tuloveroprosentti laskee 0,30 prosenttia seurakuntayhtymään liittymisen myötä 1.1.2021.

Käyttötalouden talousarvioraamiin vuodelle 2021 esitetään 3,5 prosentin (249 000 €) kulujen vähennyksiä, jolloin tulos olisi toteutuessaan noin 100 000 euroa alijäämäinen. Laskennassa on kevään poikkeusolojen ja vallitsevan koronapandemiatilanteen vuoksi poikkeuksellisen paljon epävarmuutta.

Talousarviossa vuoden 2020 verokertymän oli ennakoitu laskevan 1,9 %. Keväällä vuoden 2020 kirkollisverotilitysten arvioitiin laskevan jopa 10 % poikkeustilan jatkuessa pidempään mutta tammi-heinäkuun toteutuneessa verokertymässä laskua on vain 1,7 % viime vuoteen verrattuna. Kevään arviota parempaan tilanteeseen vaikuttaa osaltaan valtiovarainministeriön tekemä ylimääräinen jako-osuuksien tarkistus, joka korotti kuntien ja seurakuntien osuutta ennakonpidätyksistä.

Seurakuntayhtymän tilinpäätökset ovat olleet vuodesta 2011 saakka alijäämäisiä vuosia 2014 ja 2017 lukuun ottamatta. Käyttötalouden nettomenoja on kuitenkin pystytty vähentämään 10 % eli noin 704 000 euroa. Vuosina 2018–2019 nettomenot ovat kääntyneet kasvuun. Arvio tilikausien tuloksista on raamin toimintakatteilla, verotuloarvioilla ja muilla tuloslaskelman erillä 2020 alijäämäinen noin 353 000 euroa, 2021 alijäämäinen 99 961 euroa ja edelleen selvästi alijäämäinen vuosina 2022 – 2023. Haasteita seurakuntayhtymän talouteen tuo osaltaan arvio, jonka mukaan kuntien asukasluvun perusteella maksettava valtionrahoitus pienenee noin 8 000 euroa vuodessa. Seurakuntayhtymän toimintakulut ovat vuositasolla noin 7,5 miljoonaa euroa.

Kirkollisverotilitysten kehittymisestä tulevina vuosina saadun ennusteen mukaan tilitysten määrä tulisi jo lähivuosina vähenemään niin paljon, että käyttötalouden nettokustannusten vastaava vähentäminen on erittäin vaikeaa.

Tuomiokapitulille esitettäneen lausunnossa yhden yhteisen seurakunnan perustamisesta tehtyjen aloitteiden jättämistä raukeamaan

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se antaa Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille lausunnon, jonka johtopäätös on, etteivät aloitteet yhden yhteisen seurakunnan perustamisesta johda toimenpiteisiin ja ettei eteneminen yhteistoiminnallisen kehittämishankkeen esittämällä tavalla ole mahdollista.

Lausuntoa perustellaan sillä, että vaikka kolme kuudesta seurakunnasta päätti tehdä aloitteen yhden seurakunnan perustamisesta, vain Keiteleen kirkkovaltuuston tekemä päätös oli yksimielinen. Lisäksi kolme muuta seurakuntaa ei tehnyt edellä mainittua aloitetta. Jos kolmesta aloitteen tehneestä muodostettaisiin Ylä-Savon seurakunta, jää kysymykseksi kolmen pienen seurakunnan ja seurakuntayhtymän tulevaisuus. Yhtymä purkautuisi kaikkien liittyessä, mutta jos vain kolme seurakuntaa liittyy, olisi yhtymässä yksi suuri seurakunta ja kolme pientä seurakuntaa.

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti kesäkuun 3.6. kokouksessaan, että Iisalmen, Keiteleen ja Pielaveden seurakuntaneuvostojen tekemät aloitteet yhden yhteisen seurakunnan perustamisesta ja nykyisten seurakuntien lakkauttamisesta, jätetään raukeamaan. Lapinlahden, Sonkajärven ja Varpaisjärven seurakuntaneuvostot eivät yhtyneet aloitteeseen keväällä päätöksissään. Yhteisen kirkkovaltuuston tekemän päätöksen jälkeen asia siirtyi Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille, joka on nyt pyytänyt lausuntoja asiasta yhteiseltä kirkkovaltuustolta, seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien seurakuntaneuvostoilta ja Keiteleen kirkkovaltuustolta asiasta.

Erityistoimenpiteitä vaativista tieto- ja asiakirjapyynnöistä esitetään perittävän jatkossa maksu

Yhteiselle kirkkovaltuustolle esitetään, että tieto- ja asiakirjapyynnöistä peritään jatkossa erityistoimenpiteitä vaativasta selvitystyöstä 60 euroa tunnilta. Maksu peritään sillon, kun pyydettyä julkista tietoa tai asiakirjaa ei ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen lain mukaisesti ylläpitämästä asiakirjarekisteristä asiakirjaluokittelun, asiakirjan tunnisteen avulla tai sähköisesti ylläpidetystä rekisteristä sen hakutoimintojen avulla.

Tiedon saanti julkisista asiakirjoista on maksutonta silloin, kun asiakirjasta annetaan tietoja suullisesti, asiakirja annetaan viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi, sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään sähköpostitse tai asiakirjan antaminen kuuluu viranomaisen neuvonta-, kuulemis- tai tiedotusvelvollisuuden piiriin.

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti esittää valtuustolle myös viranomaisen ratkaisuvallan siirtämistä tiedon ja asiakirjan antamisesta hallintojohtajalle.

Pöytäkirja löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.ylasavonseurakunnat.fi/paatoksentekoLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Wed Aug 19 09:03:00 EEST 2020