Uutislistaukseen

Kirkon jäsenyys kiinnostaa edelleen

Vuonna 2015 Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntiin liittyi jälleen enemmän jäseniä kuin edellisenä vuonna. Seurakuntamme saivat yhteensä pyöreät 100 uutta jäsentä ja suunta on kolmatta vuotta peräkkäin nouseva. Kokonaisjäsenmäärä jatkoi kuitenkin laskuaan edellisvuosien tapaan.

Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa oli vuoden 2015 lopussa yhteensä 33 117 jäsentä. Jäsenmäärä laski 604 jäsenellä ja suunta on edelleen laskeva. Kirkkoon liittyneiden määrä jatkoi kuitenkin nousuaan jo kolmatta vuotta. Kasvu on pieni, kun liittyneitä oli yhteensä 100 henkilöä ja edellisenä vuonna 98, mutta trendi on nouseva ja noudattaa koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon linjaa. Jäsenmäärän muutos koostuu kolmesta vastinparista: kirkkoon liittyneet ja kirkosta eronneet, kastetut ja kuolleet sekä seurakuntayhtymän seurakuntien alueelta ja sen alueelle muuttaneet.

Kirkosta erosi vähemmän ihmisiä kuin viime vuonna. Eronneita oli yhteensä 392, kun edellisenä vuonna kirkosta erosi 551 henkilöä. Liittyneiden ja eronneiden erotus vuonna 2015 oli -292 (-453) henkilöä.

Seurakuntayhtymän seurakunnissa kuolleiden määrä vuonna 2015 oli yhteensä 499 (501) ja kastettujen 308 (319). Erotus on yhteensä -191 ja se on suurempi kuin edellisenä vuonna (-187). Kastettujen lasten määrä vähenee jo kolmatta vuotta peräkkäin ja suunta on sama monessa Suomen seurakunnassa. Seurakuntiemme alueelta ja sen alueelle muuttaneiden erotus on yhteensä -121 (-190).

Lähde: seurakuntien jäsenrekisterit. Luvut ovat tarkastamattomia lukuja.

Lisätietoja, Ylä-Savon seurakuntayhtymä, talouspäällikkö Marko Ropponen, 044 7335 230, marko.ropponen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Thu Jan 21 07:00:00 EET 2016