Uutislistaukseen

Kakkumatineaa, musiikkia ja maukkaita lounaita - Yhteisvastuukeräys alkaa 2.2.

Seurakunnissa sunnuntaina 2.2. käynnistyvä Yhteisvastuukeräys tuo tullessaan joukon tapahtumia mutta myös tärkeän viestin vanhemmille: #SINÄRIITÄT2020. Yhteisvastuukeräys 2020 tukee vanhemmuutta. 

 
Yhteisvastuukeräys tuo tullessaan joukon tapahtumia mutta myös tärkeän viestin vanhemmille: #SINÄRIITÄT2020

Yhteisvastuukeräksen tuotosta puolet kotimaan osuudesta käytetään vanhemmuutta tukeviin toimenpiteisiin seurakunnissa. Toinen puolikas kotimaahan jäävästä tuotosta käytetään vanhemmuutta sekä lapsen ja vanhemman välistä suhdetta vahvistaviin, kynnyksettömiin tukitoimiin eri puolilla Suomea. Kumppaneina ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry. 

Maailman katastrofialueilla Yhteisvastuukeräyksen 2020 tuotolla tuetaan erityisesti naisten ja äitien koulutusta ja toimeentulomahdollisuuksien kasvattamista. Ulkomailla vanhemmuuden ja perheiden monipuolinen tukeminen on elintärkeää esimerkiksi luonnonkatastrofeille alttiilla alueilla ja pakolaisleireillä.

Yhteisvastuukeräyksen tuotoista jää 40 prosenttia Suomeen. 60 prosenttia Yhteisvastuun tuotosta ohjataan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta.

2.2.2020 alkava Yhteisvastuukeräys juhlii 70 vuotta jatkunutta, vuonna 1950 alkanutta taivaltaan.

www.yhteisvastuu.fi

Tapahtumat seurakunnissamme

Iisalmen seurakunta

Iisalmen Pyhän Ristin kirkossa Yhteisvastuukeräys laitetaan käyntiin sunnuntaina 2.2. klo 10 jumalanpalveluksessa kansanlaulujen tahtiin. Nuorisoseurojen Talvipäivät tuo kirkkoon soittotupakurssin osallistujat Antti Järvelän johdolla. Seurakuntatalolla on kirkonmenojen jälkeen tarjolla keittolounas Yhteisvastuun merkeissä. Lipaskerääjät ovat kaupoissa ma 3.2. alkavalla viikolla ja nyt heillä on tarjota myös mobiilimaksu-mahdollisuus. Helmi-maalikuussa nuoret tehopakkaukset lähtevät tekemään hyviä tekoja Iisalmessa ja antavat aikaansa Yhteisvastuukeräykselle. Tästä tiedotetaan lähempänä.

Lapinlahden seurakunta

Yhteisvastuukeräys juhlii 70 vuotta jatkunutta taivaltaan. Lapinlahden kirkossa kampanja heläytetään käyntiin sunnuntaina 2.2. juhlajumalanpalveluksessa, jossa esiintyy Heleä-kuoro ja yhteisvastuukerääjät siunataan. Lipaskerääjiä näkyy katukuvassa helmi-maaliskuussa ja maaliskuun 13. päivä voi suunnata seurakuntatalolle herkullisen mykykeiton ostoon Yhteisvastuun hyväksi. Pääsiäisnäytelmä Rauhanviejä–Rauhantuoja-näytelmää esitetään jälleen kirkossa. Pääsiäisen sanoman ja teatterin lisäksi tarjolla on mahdollisuus tehdä hyvää ostamalla käsiohjelman ja kahvin esityksessä. Sävel soi –tapahtumassa 8.5. klo 19 kirkossa soi kauneimmat hengelliset laulut useamman kuoron voimin. Musiikin lomassa kerätään kolehti Yhteisvastuulle.

Pielaveden seurakunta

Pielavedellä Yhteisvastuukeräyksen merkeissä kokoonnutaan nauttimaan maukasta mutta vain viisi hyvää tekevää euroa maksavaa keittolounasta 5.2. klo 10 seurakuntasaliin. Yhteisvastuulounas järjestetään myös maaliskuun 25. päivä. Lipaskerääjät ovat liikkeellä 25. helmikuuta. Maaliskuun lopussa 29. päivä kirkossa soi iltaseitsemältä Kauneimmat hengelliset laulut Yhteisvastuukonsertissa, johon on vapaa pääsy, kolehti kerätään Yhteisvastuulle.

Sonkajärven seurakunta

Sonkajärvellä Yhteisvastuu-startti tapahtuu sunnuntain 2.2. klo 10 nuorten messussa. Kirkon jälkeen kaikelle kansalle on tarjolla keittolounas seurakuntatalolla. Yhteisvastuu-lentopalloturnaus 22.2. järjestetään jo 14:sta kertaa. Turnaukseen voi ilmoittautua sähköpostilla hannu1.keranen@gmail.comLinkki avautuu uudessa välilehdessä 21.2. mennessä. Hirsikankaalla vietetään Laskiaisen perheiltaa 25.2. klo 18 alkaen. Luvassa on kiva ilta koko perheellä ja herkulliset mahdollisuudet hyväntekemiseen. Tapahtumassa on myynnissä hernekeittoa ja makkaraa sekä muita suun myötäisiä herkkuja Yhteisvastuun hyväksi.

Varpaisjärven seurakunta

Varpaisjärvellä sunnuntain 2.2. klo 10 Yhteisvastuukeräyksen aloitusjumalanpalveluksen jälkeen, seurakuntatalolla on tarjolla keittolounas ja kahvit vapaaehtoisella maksulla. Ystävänpäivän kakkumatineassa 14.2. klo 14–16 pääsee maistamaan paikallisten yritysten ystävänpäiväkakkuja kahvin kera, sekä nauttimaan viulumusiikista viiden euron hinnalla. Tapahtumassa äänestetään kauneinta kakkua ja onneaan pääsee kokeilemaan herkkukoriarpajaisissa. Lipaskeräyksiä järjestetään maaliskuussa.

 

Lisätietoja:

Iisalmen seurakunta, keräysvastaava Ritva Mustonen, 044 7335 221

Lapinlahden seurakunta, keräysvastaava Heli Hämäläinen 040 751 1070

Pielaveden seurakunta, keräysvastaava, Minna Toivanen, 040 743 2038
 
Sonkajärven seurakunta keräysvastaava Pauliina Ruotsalainen, 044 7206 071
 
Varpaisjärven seurakunta, keräysvastaava Päivi Kasurinen, 040 8272 940


 

Wed Jan 29 12:33:00 EET 2020