Kanttorin vuorotteluvapaan sijaisuus

Iisalmen seurakunta etsii kanttoria (B) vuorotteluvapaan sijaisuuteen ajalle 13.4. - 9.10.2015. 


Viran toimenkuvaan kuuluu seurakunnan musiikkityön monipuolinen toteuttaminen, kirkollisten toimitusten, jumalanpalvelusten ja muiden tilaisuuksien musiikista vastaaminen sekä rippikoulun musiikinopetus. 


Vuorotteluvapaan sijaisuudessa toimimisen edellytyksenä on, että hakija on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi ennen sijaisuuden alkamista. Sijaiselta edellytetään lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (KL 6:33 §) tarkoitettua rikosrekisteriotetta. Tehtävien hoitamisessa oman auton käytöstä on apua. Tehtävän palkkaus pätevälle B-kanttorille on vaativuusryhmän 601 mukainen ja viran peruspalkka on 2.616,26 euroa. Lisäksi maksetaan enintään 15 %:n suuruista vuosisidonnaista palkanosaa aikaisemman kokemuksen perusteella.


Hakemukset toimitetaan Iisalmen seurakuntaan viimeistään perjantaina 27.2.2015 klo 15 mennessä osoitteella: Ilvolankatu 14b, 74100 Iisalmi. Lisätietoja antavat kanttorit Kari Haikarainen (p. 044 7335 252), Hannu Virpi (p. 044 7335 251), vs. kirkkoherra Martti Sallinen (p. 044 7335 246) ja hallintojohtaja Katariina Bergbacka (p. 044 7335 211).