Uutisia

Täältä löydät kaikki Ylä-Savon seurakuntayhtymän julkaisemat uutiset. Uutisia löytyy vuodesta 2014 lähtien. Seurakunnat julkaisevat omaa toimintaa koskevat uutiset omilla verkkosivuillaan. 

Seurakuntien uutisiin pääset seuraavista linkeistä: Iisalmi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi, Varpaisjärvi.

  • Hautojenhoitopäivänä hoidetaan kukkien lisäksi myös surua

    5.6.2017 11.23

    Iisalmen seurakunnassa ja muissakin Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa on järjestetty hautojenhoitopäiviä perinteisesti. Iisalmessa päivä järjestetään tänä vuonna maanantaina 12.6. Hautojen ja kukkien lisäksi päivän aikana hoidetaan myös surua hiljentymällä läheisten ja omaisten haudoille.  
  • Lapinlahden seurakunnassa virkajärjestelyjä

    30.5.2017 11.00

    Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakunta pyrkii saamaan yhteisen nuorisotyönohjaajan viran ja vakinaistettua määräaikaisen diakonityöntekijän viran. Työntekijöitä vähennetään vain eläköitymisen kautta. Järjestelyitä tehdään seurakuntayhtymän heikkenevän talouden vuoksi. Taloudellisia haasteita on mutta irtisanomisia tai lomauttamisia ei ole luvassa.
  • Piispa Jari Jolkkosen saarna helatorstain juhlajumalanpalveluksessa

    25.5.2017 12.00

    Kuopion torilla helatorstaina 25.5. Reformaation merkkivuoden juhlajumalanpalveluksessa.
  • Sukevan pappila ja Karsanlahden leirikeskus päätettiin myydä

    24.5.2017 13.34

    Ylä-Savon seurakuntayhtymän nettihuutokaupassa myynnissä olleista kiinteistöistä päätettiin myydä Sukevan pappila ja Karsanlahden leirikeskus korkeimman tarjouksen tehneille. Sonkajärven pappilasta tehtyä korkeinta tarjousta ei hyväksytty.

  • Hallinnon toimisto suljettu pe 26.5.

    22.5.2017 08.06

    Ylä-Savon seurakuntayhtymän hallinnon toimisto (Riistakatu 11b) on suljettu perjantaina 26.5.
  • Piispa Jari Jolkkonen toivoo, että helatorstain juhlallisuuksissa muistetaan myös presidentti Koivistoa

    19.5.2017 12.22


    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa on suunniteltu vuoden ajan helatorstain juhlallisuuksia. Tällä viikolla saadun tiedon mukaan samana päivänä toimitetaan myös presidentti Mauno Koiviston hautaan siunaaminen. Piispa Jolkkonen on käynyt keskustelua useiden hiippakunnan seurakuntien kanssa uudesta tilanteesta.
  • Seurakuntiemme kesäsivut on nyt avattu

    18.5.2017 10.00

    Ylä-Savon seurakuntayhtymän jäsenseurakuntien kesäsivut on nyt avattu osoitteessa www.ylasavonseurakunnat.fi/kesa. Sivuilta löydät kätevästi kaikkien seurakuntien kesätapahtumat.  
  • Yhteisen kirkkoneuvoston esityslista 23.5. kokoukseen

    17.5.2017 13.40

    Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontuu seuraavan kerran ti 23.5.2017. Esityslistalla ovat seuraavat asiat. Linkki varsinaiseen esityslistaan löytyy lopusta.
  • Kirkon superviikonloppu 19.-21.5. Turussa ja Helsingissä

    17.5.2017 07.58

    Tulevana viikonloppuna 19.-21.5. järjestettävät Kirkkopäivät Turussa ja Kirkon musiikkijuhlat Helsingissä keräävät kaupunkeihin tuhansia tapahtumavierailijoita. Kirkkopäivien yhteydessä Turussa vietetään myös Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlia, jotka aloittavat samalla kirkollisten kesäjuhlien kauden.
  • Helatorstai kutsuu viettämään yhteistä kevään juhlaa

    16.5.2017 12.25

    Iisalmen rovastikunnan seurakunnissa vietetään helatorstaita 25. toukokuuta koko perheen tapahtumin. Kaikille avoimiin tapahtumiin on tarkoitus koota ihmiset yhteiseen pöytään reformaation merkkivuoden hengessä ja viettämään yhteistä kevätjuhlaa.

  • Yhteisen kirkkovaltuuston esityslista 23.5. kokoukseen

    16.5.2017 10.42

    Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu seuraavan kerran ti 23.5.2017. Esityslistalla ovat seuraavat asiat. Linkki varsinaiseen esityslistaan löytyy lopusta. 
  • Tulevat ekaluokkalaiset siunataan koulutielle

    10.5.2017 10.28

    Lapsen koulun aloitus on monelle perheelle suuri muutos ja tunteellinen tapahtuma. Kirkko elää mukana arjessa, perheitä tukien. Ylä-Savon seurakuntayhtymän kaikissa seurakunnissa järjestetään toukokuussa tulevien ekaluokkalaisten koulutielle siunaustilaisuuksia.
  • Aloite avioliittokäsityksen laajentamisesta lähetettiin valiokuntakäsittelyyn

    8.5.2017 09.16

    Kirkolliskokous sai 5.5. päätökseen lähetekeskustelun kirkon avioliittokäsityksen laajentamista koskevasta aloitteesta. Puheenvuoroja lähetekeskustelussa käytettiin kaikkiaan 63 kappaletta.
  • Ylä-Savon seurakuntayhtymä tähtää talouden tasapainottamiseen

    26.4.2017 10.07

    Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle talouden tasapainottamisohjelmaa. Ohjelmassa on ehdotettu lyhyen ja pitkän aikavälin tasapainottamistoimia. Toimet ovat tarpeen, sillä seurakuntayhtymän talousarvio vuodelle 2017 on noin 486 000 euroa alijäämäinen. Lisäksi toiminta- ja taloussuunnitelmaesityksen luvut vuosille 2018 ja 2019 osoittavat yli 400 000 euron alijäämää. 
  • Yhteisen kirkkoneuvoston esityslista 25.4. kokoukseen

    20.4.2017 08.13

    Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontuu seuraavan kerran ti 25.4.2017. Esityslistalla ovat seuraavat asiat. Linkki varsinaiseen esityslistaan löytyy lopusta.