Uutislistaukseen

Vaalikone avataan äänestäjille 13. lokakuuta

Seurakuntavaalien valtakunnallinen vaalikone on nyt avoinna ja se löytyy osoitteesta http://www.mtv.fi/uutiset/vaalikone. Vaalikone on auki vaalipäivään 9.11. asti, ja se on äänestäjiä varten: on helpompaa äänestää ehdokasta, joka tuo ajatuksensa esille.
Seurakuntavaaleissa on käytössä valtakunnallinen vaalikone, joka toteutetaan yhteistyössä MTV:n kanssa. Vaalikoneessa voi tutustua ehdokkaiden mielipiteisiin ja sieltä löytyy kaikkien seurakuntien ehdokaslistat. Vaalikoneessa kysytään mm. sitoutumista kansainvälisen työn teeseihin ja lasten ja nuorten oikeuksista kirkossa. Vaalikoneen kysymyksiin vastaaminen ei ole ollut pakollista.

Seurakuntavaalit ovat ensisijaisesti paikalliset vaalit ja äänestää voi oman seurakunnan ehdokkaita. Vuoden 2014 vaaleissa on ehdokkaita noin 25 000. Seurakuntavaalit ovat toistaiseksi ainoa valtakunnallinen vaali, jossa jo 16-vuotiailla on äänioikeus.

Vaalikone vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen

Seurakuntavaaleissa valtakunnallinen vaalikone oli ensimmäistä kertaa käytössä edellisissä vaaleissa, vuonna 2010. Valtiollisissa vaaleissa kolme neljästä äänestäjästä sanoo vaalikoneen vaikuttavan omaan äänestyspäätökseensä.

Edellisten vaalien jälkeen Kirkon tutkimuskeskus teetti selvityksen, jonka mukaan vaalikone vaikutti ihmisten äänestysaktiivisuuteen. Erityisen merkittävä vaalikone oli suurissa kaupungeissa, joissa äänestäjät eivät tunne ehdokkaita. Samoin mahdollisuus vaalikoneen käyttöön koettiin tärkeäksi nuorimmissa äänestäjäryhmissä.

Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntien ehdokkaat vaalinumeroineen löytyvät seurakuntien verkkosivuilta sekä osoitteesta www.ylasavonseurakunnat.fi/vaalit. Vaalikoneen linkki ohjataan myös seurakuntien verkkosivuille sen avauduttua.

Vaalikoneeseen pääset tästä!


(julkaistu 7.10.2014)

 
 

Wed Dec 31 12:17:45 EET 2014