Su 20.5.2012 ♥ Onneksi olkoon: Lilja, Karoliina, Lilli
Intranet | Tekstikoko + | Ota yhteyttä | Sivukartta ja haku |
| | | | |

Seurakuntayhtymän graafinen ohjeisto viestii kirkon ilmeen mukaisesti

Ylä-Savon seurakuntayhtymän graafinen ohjeisto on valmistunut ja hyväksytty yhteisessä kirkkoneuvostossa 21.2.2012. Ohjeisto koostuu mm. logosta, pääväristä ja muista käytettävistä väreistä sekä fontista.  Se noudattaa tammikuussa 2012 julkaistua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon graafista ohjetta, ja auttaa viestimään visuaalisesti yhtenäisellä tavalla koko kirkon kanssa. Ylä-Savon seurakuntayhtymä oli kirkon hankkeen yksi pilottiprojekteista, joissa yhteistä ilmettä sovellettiin jo olemassa oleviin elementteihin.

 

Ylä-Savon seurakuntayhtymällä ei ole aikaisemmin ollut graafista ohjeistoa. Hyväksytty ohjeisto linjaa seurakuntayhtymän lomakkeistoa. Seurakuntayhtymään kuuluvilla seurakunnilla on muutamilla oma visuaalinen ilme tai oma logo. Osana koko kirkon graafista ilmettä seurakunnat ottavat yhteistä ilmettä käyttöön vaiheittain ja aikataulut ovat seurakuntakohtaisia. Esimerkiksi Lapinlahden seurakunta ottaa käyttöönsä kirkon graafisen ohjeiston kevään 2012 aikana.

Graafinen ohjeisto on apuväline ja työkalu, kun toteutetaan päivittäisiä asiakirjoja (esim. kirje ja tiedote), suunnitellaan paino- ja verkkotuotteita (esim. ilmoitukset, mainokset, esitteet), verkkosivuja tai muita viestintämateriaaleja (esim. käyntikortti, kirjekuoret, Power Point).

Ohjeiston on toteuttanut kuopiolainen mainostoimisto FC Mainonnantekijät yhteistyössä seurakuntayhtymän viestinnän kanssa. Graafiseen ohjeistoon voi tutustua tarkemmin seurakuntayhtymän verkkosivuilta kohdasta ”Ladattava materiaali”, ”Graafinen ohjeisto”.

Lisätietoja, Katariina Bergbacka, 044 7335 211

Ylä-Savon seurakuntayhtymä | Ilvolankatu 14b 74100 Iisalmi | puh. 017- 833 51 | **@**